Oma pirtti Hannuksessa
Kotini sijaitsee Pohjois-Pohjamaalla Kiimigissä, noin 20 kilometriä Oulusta Kuusamoon päin. Kauas ei ole tämä paljasjalkainen Oululainen lapsuuden maisemistaan asettunut. Talo on vanha kaunis hirsitalo. Se on ostettu 2014 ensimmäisen lapsen synnyttyä. Sen remontointi kesti kokonaisen vuoden ja remontti tehtiin itse päivätyön ohella. Työnjohtajana ja ahkerana timpurina toimi, kukapa muukaan kuin poikakaverini.
Tila jossa kotini sijaitsee on nimetty tyttäreni Vella Alviinan mukaan. Tontti on vajaan hehtaarin suuruinen ja tontilla sijaitsee päärakennuksen lisäksi autototalli- ja varastorakennus, vanha latonavetta sekä savusauna ja hirrestä tehty riihi. Päärakennus on remontoitu sisältä kivijalasta kattoon, mutta kotimme ulkovuoriremontti on vielä kesken.
Asuminen vanhassa talossa on opettanut minulle rutkasti kärsivällisyyttä. Osa vanhan talon viehätystä on nimittäin se, että täysin valmista ei taida tulla koskaan. Kunhan ulkovuoriremontti joskus saadaan valmiiksi, on aika remontoida talon lisäksi myös piharakennuksia.
Sitten on tietenkin vielä itse piha. Ja kun kaikki tämä on saatu tehtyä, niin hyvin todennäköisesti kylpyhuoneen saumat ja eteisen listat vaativat jo vaihtoa. Niin ne pyörät sitten pyörivät vuodesta toiseen, kunnes ollaan niin vanhoja, että istuskellaan päivät terassilla kiikkustuolissa lemonadea siemaillen.
Päärakennuksen lisäksi piharakennuksista navetta on kokenut hienoisen muodonmuutoksen poikakaverini käsissä viimevuosina. Suuri piharakennus sai kokonaan uuden käyttötarkoituksen kun poikakaverini perusti yrityksen.
Tällä hetkellä entisessä navetassa sijaitsee Mielipuun toimistotilat ja puusepänverstas. Jos mielenkiinto heräsi taitavan ja innovatiivisen timpurin/puusepän työnäytteistä, toimintaan voi käydä tutustumassa osoitteessa https://mielipuu.fi, https://www.facebook.com/mielipuu/ tai https://www.instagram.com/mielipuu/.
Oma haaveeni upeasta rustiikkisesta juhlatilasta ladossa taisi hautautua kirjaimellisesti puutavaran alle. Ehkä haveet myös naimisiinpääsystä hautautuivat siinä samalla, eihän meillä enää ole edes sitä tilaa missä juhlia.
Kuten edellä jo mainitsinkin kotini remontti kesti kokonaisen vuoden. Remontti aloitetiin ensimmäisen lapseni ollessa vain kolme kuukautta vanha. Muutto kaupungin ulkopuolelle ei missään vaiheessa ollut itsestäänselvää. Kiertelimme ja katselimme laajalti myös rintamamiestaloja Oulusssa.
Taisimme jopa tarjotakkin muutamasta kohteesta ennen nykyisen kotimme löytymistä. Poikaystäväni kuitenkin halusi ennenkaikkea suuren ja rauhallisen pihan, jossa toteuttaa itseään. Tämän ja edullisen hinnan vuoksi lähdimme katsomaan taloa ensimmäisen kerran Hannuksesta.
Alue oli poikaystävälleni entuudestaan tuttu, koska hän oli viettänut Kiimigissä lapsuuden. Minusta taas kaupunkilaisena tuntui, kuin olisimme ajaneet puolitietä Kuusamoon, kun ensimmäisen kerran kurvasimme uuden kotimme pihaan. Alkujärkytyksen jälkeen talo Hannuksesta kuitenkin ostettiin.
Remontin ajaksi muutimme poikaystäväni vanhempien luokse Kiiminkiin asumaan. Kyllä, ymmärsitte oikein. Muutimme pienen vauvan kanssa vuodeksi anoppilaan. Näin pääsimme lähemmäksi työmaata Oulusta ja säästimme selvää riihikuivaa minun jäädessä hoitovapaalle.
Mielenkiintoa, ihastusta tai kauhua tilanteessa voisi lisätä vielä se, jos kertoisin teille, että vauva jonka kanssa anoppilaan muutimme kärsi jokailtaisesta koliikista. Tai sitten se, että lapsensaannin, talokauppojen ja muuton aikaan olimme tunteneet toisemme vasta reilun vuoden. Yhtä kaikki, näin jälkeenpäin ajatelleena muutto oli ainut oikea vaihtoehto. Vuosi anoppilassa pelasti ja Alviinan vauvavuoden.
Asuminen tällaisessa perhekommuunissa rikastutti Alviinan enisimmäistä vuotta monella tapaa. Vuoden aikana anoppilaan muutti meidän kolmihenkisen perheen, sekä mummin ja papan lisäksi myös poikaystäväni sisko. Siskon mukana anoppilaan muutti vielä pari hevosta ja myöhemmin rhodesiankoiranpentu Didi sekä rescue-kissa Sisu. Ihania kohtaamisia, kaikenkarvaisia kavereita, lämpimiä haleja ja turvallisia sylejä oli Alviinalle tarjolla yllin kyllin.
Onnekseni poikakaverini sisko sattui olemaan varsin mukavaa seuraa myös vapaa-ajalla. Asumista anoppilassa ei myöskään haitannut se, että naapurissa asui poikaystäväni tuttavapariskunta, joille syntyi myös tyttövuva samoihin aikoihin. Apukäsiä, ammaa, vertaistukea, shoppailu- ja saunasuraa oli siis myös minulle tarjolla Kiimingissä.
Ikuisuudelta tuntunut remonttivuosi oli raskasta aikaa meille kaikille. Hyvin todennäköisesti myös isovanhemmille, vaikka he eivät sitä koskaan varsinaisesti myöntäneetkään. Erityisesti kuitenkin poikaystävälleni, joka teki erittäin fyysistä työtä aamusta iltaan, kuutena päivänä viikossa. Sunnuntait pyrittiin pitämään vapaana, jotta hän kerkesi hengähtää edes hetken ja viettää aikaa myös minun ja vauvan kanssa.
Vuosi, vauva, remontti ja anoppila koetteli myös tuoretta parisuhdetta. Ja kun lopulta muutimme Hannukseen, olimmen jälleen kuin kaksi toisilleen tuntematonta kulkijaa. Tie ei ole ollut helppo tai tasainen, mutta tässä sitä vielä ollaan. Jälleen uuden seikkailun edessä, kun muuttoon Kilpisjärvelle on enää vain viikkoja aikaa.
Päälimmäisenä tunteena tuosta hullunkurisesta vuodesta on kuitenkin jäänyt valtava kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että saimme asua ja varttua näin turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä Alviinan ensimmäisen vuoden. Appivanhempieni ja ystävieni lisäksi myös oma äitini on ollut korvaamaton apu, tuki ja turva, niin remonttivuoden aikana kuin sen jälkeenkin. Eniten tulevassa muutossa ehkä hirvittääkin ajatus juuri siitä, että tämä turvaverkko ja läheiset jäävät kokonaiseksi vuodeksi Ouluun.
Remonttivuoden aikana usko yhteiseen päämäärään, eli kotimme valmistumiseen sekä onnelliseen loppuelämään oli koetuksella monta kertaa. Jos minulta kysyttäisiin tekisinkö kaiken uudestaan, en tiedä, en usko, en ainakaan samassa järjestyksessä! Mutta sen tiedän, että lopulta tästäkin kaikesta selvittiin taas yhtä kokemusta rikkaampana. Nyt kuitenkin on aika kääntää katseet takasin tulevaan ja nauttia ihanan lämpimästä toukokuisesta loppuviikosta!
Jos vanhan hirsitalon remontointi tarkemmin kiinnostaa, niin käy ihmeessä lukemassa; https://www.meillakotona.fi/artikkelit/niina-ja-jarmo-kunnostivat-satavuotiaan-hirsitalon-omin-voimin.
Keväisiä auringonsäteitä jokaisen päivään,
Niina
Kommentit
Lähetä kommentti