Kypärä päähän ja kohti uusia pettymyksiä!

Pikainen päivitys teille rakkaat ystävät ja seuraajat täältä kaaoksen keskeltä. Muuttoon on enää vajaa viikko aikaa ja arjen pyörteessä tunnelma on jännittynyt ja odottava. Lapset kiukuttelevat, etenkin eskarilainen joka ymmärtää tulevan väistämättömyyden. Pienempi on nyt viikon verran saanut unikauhukohtauksia, jotka puolestaan valvottavat meitä aikuisia. Päälisin puolin fiilis on kuitenkin vielä hyvä, ainakin allekirjoittaneella.

Tässä sitä ihmetellään, miten muuttoon on yhtäkkiä enää viisi yötä aikaa. Viisi yötä siihen, että pakkaan lapset ja koiran autoon ja suuntaan keulan kohti pohjoista. Kovasti on saanut hoidella asioita eri virastoihin. Soitella esikouluun, tulevaan kouluu, tulevaan päiväkotiin, työkkäriin, äitille, kelalle, taas äitille ja välillä poikakaverillekkin, joka on paiskinut töitä aamusta iltaan muuttoa varten. 

Jos jotakin ihmetyttää miksi en pakkaa autooni myös poikaystävääni, johtuu se yksinkertaisesti siitä, että olen opettanut hänet huolehtimaan itse omista pakkailuistaan. Toinen syy voi olla se, että aikaisemmin postaamani romanttinen remonttiretki ei tuottanut aivan haluttua lopputulosta. Tästä syystä hänen on lähdettävä reisuun edeltäkäsin, viimeistelemään kesken jäänyttä remonttia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että minä jään vielä viikoksi kotiin lasten kanssa ja ajelen Kilpisjärvelle perästä. 

Koska matka on pitkä, suoritetaan se lasten kanssa kahdessa osassa. Matkan ensimmäinen määränpää on Sodankylä, jossa vietämme poikaystäväni siskon luona viikonlopun. Vierailusta tulee meille hienoinen mutka matkaan, mutta koska kokonaismatka on himpun verran yli 600km, on yöpyminen inhimillistä lasten vuoksi. Samalla saamme viettää kaivattua laatuaikaa ihanien serkkujen ja ystävän kanssa. Meitä matkaan saattamaan lähtee myös anoppi, joka pääsee nauttimaan kaikkien lastenlastensa riemukkaasta seurasta kokonaisen viikonlopun ajan.

Sunnuntaina olisi tarkoitus päästä perille Kilpisjärvelle hyvissä ajoin. Totutella uuteen ympäristöön yhdessä, ennen ensimmäistä yötä uudessa kodissa. Uusi arki lyö iloisesti vasten kasvoja heti seuraavana aamuna, kun poikaystävä pääsee tutustumaan päiväkotiin lasten kanssa. Myös oma arkeni muuttui kertaheitolla jo kolme viikkoa sitten, kun aloitin opiskelun. Opinnot jatkuvat sujuvasti etänä myös Kilpisjärvellä, kunhan perillä saadaan nettiyhteys pelaamaan. Jotta tämäkään seikkailu ei kuitenkaan kuulostaisi liian hyvältä ja helpolta ollakseen totta, on aika heittää kierrepallo. 

Tällä kertaa se tarkoittaa sitä, että uuden arkemme toisena aamuna Kilpisjärvellä, poikaystäväni pakkaa jälleen auton ja suuntaa keulan jälleen kohti Hannusta. Hänellä on töitä vielä Oulussa, jotka vaativat palaamaan ja jättämään meidät muutamaksi viikoksi uuden onnemme nojaan. 

Uuden arkemme ensimmäiset viikot tulen siis viettämään iloisesti keskenäni, uudessa ympäristössä lasten kanssa. Uusi koti, uusi paikkakunta ja täysin uusi arki uudessa päivähoidossa, tuo varmasti myös uusia ulottuvuuksia omaan uuteen elämääni, väliaikaisena yksinhuoltajana Kilpisjärvellä. 

Uutuuden huumaa ei varmasti myöskään lannista uudet opinnot, joihin pääsen panostamaan täysillä muuton jälkeen. Uudesta puhuttaessa täytyy tässä välissä mainita myös uudistettu autoni. Vaihtaminen ei kuitenkaan tälläkään kertaa tullut ajankohtaiseksi. Papan korjatessa kauppakassini ruostevauriot, peräluukun, sekä tuulettimen (joista taisinkin mainita jo aikaisemmin toisessa postauksessa) tuumasi poikaystävä iloisesti puhelimessa auton olevan jälleen loisto kunnossa! 

Hän oli myös vahvasti sitä mieltä, että tämä auto ei vaihtamalla nyt parane ja ajoaikaa tuli menopelille taas monta vuotta lisää. Kaikella rakkaudella, hyvähän se sieltä uuden sprintterin peräluukusta on huudella. Näihin tunnelmiin päätän tämänkertaiset kuulumiset ja seuraavan kerran palaankin asiaan jo hyvin todennäköisesti Kilpisjärveltä! Jaiks!

Sateen ropinaa ja lätäköiden loisketta jokaisen päivään,

Niina