Hehkuva taivas tammikuussa!

Tämän vuoden mittaisen retken jälkeen tammikuu ei koskaan ole entisensä. En olisi uskonut, että tämän reissun henkeäsalpaavimmat hetket koetaan juuri vuodenvaihteen jälkeen, talven pimeimpänä aikana.

Entisessä elämässä tammikuu edusti pimeää ja koleaa vuodenaikaa, jolloin päivänvaloa oli tarjolla niukasti. Nyt ensimmäisen talven ja kaamoksen jälkeen täällä käsivarressa, voin ilokseni todeta että tämä pimeä ja kolea kuukausi on paljon muutakin näillä leveysasteilla! 

Konkreettisin ero kotopuoleen on varmasti lumen määrä ja sen tuoma valo kaamoksen keskelle. Varsin erikoista oli myös kaamoksen alku. Onnekseni sain todistaa sen taianomaisen hetken, kun aurinko nousi viimeisiä kertoja Saanan vierelle hehkumaan. Tämän jälkeen se katosi tuntureiden taakse kuukausiksi ja pimeys hiipi myös Mukkajärven ylle. 

Erona aikaisempaan kokemuksen kaamoksesta on ehdottomasti ne kauniit pastellisävyiset aamupäivän taivaat, jolloin lumiset tunturit piirtyivät maisemaan kuin kynällä tehtynä. Myös revontulet leiskuivat ja kuutamo loisti useana yönä niin kirkkaasti, että herkemmin nukkujan oli pakko turvautua pimennysverhoihin keskellä kaamosta.

Sitten tapahtui jotain vieläkin ihmeellisempää. Jotain, mitä en koskaan ennen saanut todistaa, kun taivas alkoi hehkua helmiäispilvistä! Helmiäispilvet, jotka  loistavat kaikissa sateenkaaren väreissä, ovat valoilmiö taivaalla kuten revontuletkin, mutta paljon harvinaisempi. 

Helmiäispilviä voi tavata pitkälti pohjoisessa tähän kylmään ja lumiseen vuodenaikaan. Juuri tänävuonna ne loistivat tammikuisella taivaalla Kilpisjärven yllä useaan otteeseen. Helmiäispilvien hehku oli koukuttava ja alati muuttuvaa valoilmiötä oli vaikea olla tuijottamatta pakkasesta huolimatta. 

Päivähoidosta kotiin ajellessa Mukkajärvelle maisema horisontissa oli niin vaikuttava, että ratissa oli vaikea pysyä omalla kaistalla. Tiellä, joka muutenkin on suhteellisen luminen ja haastava täällä käsivarressa. Onneksi helmiäiset jaksoivat kuitenkin loistaa iltapäivään saakka, ja niitä pystyi ihailemaan jopa oman pirtin ikkunasta.

Retkemme alkuvaiheessa pohdin monia asioita liittyen elämään pohjoisessa, paukkupakkasiin ja siihen, onko Lapissa todella taikaa. No, nyt se on itse koettu ja todettu, että totta se on. Lapissa todella on taikaa ja tällä kertaa se esittäytyi meille näiden upeiden helmiäispilvien muodossa! 

Taianomaista talvihetkiä ja helmiäisen hohdetta kaikkien päivään! 

Niina